*

Yhteiskuntaa ja taloutta

Johtajia ja organisaatioita

Jokainen varmaan on joskus ollut tekemisissä työpaikan kanssa, jossa toimenkuvat ovat ns. joustavia. Pekalla, Villellä, Kallella ja Jussilla on vähän työtä ja paljon palkkaa.

Johtaja Timoon nähden Kalle on sukua, Ville opiskelukaveri, Jussi urheilukaveri ja Pekka osaa tuoda itseään tarpeeksi paljon esille. Julkisella sektorilla sopiva jäsenkirja on myös vahva pätevyyden lisääjä.

Tähän kuviteltuun - ja kärjistettyyn - esimerkkiin verrattuna armeijan organisaatio on toisenlainen. Aika harva on kai kuullut, että ensimmäinen komppania olisi yksinään käynyt taistelua kun toisen K:n päällikkö on komentajalle sukua ja kolmas kurssikaveri. Sodan pakko luo oman logiikkansa.

Ihmiskunnan ensimmäisiä organisaatioita oli nimenomaan armeijoilla. Organisaatiosta kiinalaisella Sun Tzulla oli yli 2000 v. sitten käsityksiä, jotka olivat tuntemattomia 1700-luvun alun Euroopassa. Sun Tzu kirjoitti: “Yleensä monien johtaminen on sama kuin harvojen johtaminen. On kyse organisaatiosta… On kyse ryhmityksestä ja viestityksestä.”  1000-luvulla jKr. elänyt Chan Yu täsmensi: “Sotajoukon johtamiseksi on ensin jaettava vastuualueet komentajille ja heidän apulaisilleen ja määrättävä yksikköjen vahvuudet [luettelee yksikköjen vahvuuksia].“

Edelleenkin ajatus siitä, että tavoitejohtaminen olisi jotenkin uutta, ei pidä paikkaansa. Sellainen oli käytössä jo 1800-luvulla Preussissa nimellä Auftragstaktik.

Preussilaisuuteen liitetään aiheettomasti kovaa karjumista ja kantapäitten kopsahtelua. Sellaisia ominaisuuksia ilmenee kaikissa maailman armeijoissa, mutta juuri preussilaisuuteen liittyi huomattava älyn korostaminen. Tämä ilmeni jo Fredrik Suuressa 1700-luvun lopussa, joka ei tosin osannut siirtää oppejaan riittävästi eteenpäin.

Napoleonin sotien aikoihin preussilainen sotamarsalkka Gneisenau loi periaatteen, jonka mukaan komentajan ja esikuntapäällikön oli oltava yksimielisiä tehdyistä ratkaisuista. Jos näin ei ollut, esikuntapäälliköllä oli oikeus siirtää asia astetta ylemmän komentoportaan päätettäväksi.

Populaareissa yhteyksissä Preussin ja myöhemmin Saksan upseeristoa on pidetty jäykkänä ja fanaattisen kurinalaisena. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Preussin armeijan merkittävä kehittäjä Moltke vanhempi oli monipuolisesti sivistynyt mies, vrt. esim.

Hän korosti sitä, että käskyjen tuli olla mahdollisimman lyhyitä, niissä piti välttää liikoja yksityiskohtia ja niissä tuli ilmetä lähinnä vain toiminnan tavoite. Edelleenkään käskyjä ei ollut syytä täydentää uusilla, sillä tilanteet sodassa vaihtelivat jatkuvasti. Mikäli ylempi porras syöttäisi organisaatiota pitkin jatkuvasti uusia käskyjä, käskyt olisivat helposti ristiriitaisia keskenään.

Miten tavoitteeseen päästiin, jätettiin kentälle olleiden komentajien päätettäväksi, sillä he tunsivat tilanteen parhaiten eikä aikaa viestin vaihtoon aina ollut. Menettelyä kutsutaan siis termillä Auftragstaktik ja sitä kuvataan tarinalla, jossa prinssi Fredrik Karl kritisoi majuria taktisesta virheestä, jolloin majuri vetosi hallitsijalta saamaansa määräykseen. Prinssin vastauksen väitetään kuuluneen ”Hänen majesteettinsa ylensi teidät majuriksi, koska hän uskoi teidän pystyvän arvioimaan, milloin hänen käskyjään ei pidä totella”.

Suomalaisia yrityksiä on vielä 2000-luvullakin moitittu liian autoritäärisestä johtamisesta (pelolla johtamisesta eli management by perkele), [tiivistelmä ja koko artikkeli]. On huomattava, että anglosaksistenkin käsitysten mukaan Preussin kuningaskunnan armeijaa johdettiin 1800-luvulla sodassa monisyisemmin menetelmin - ja menestyksekkäästi.

Kun Preussissa alempia komentoportaita kannustettiin aloitteellisuuteen, väistämätön seuraus tietysti oli, että virheitä tapahtui. Moltke painotti sitä, ettei upseereja pitäisi niinkään rangaista tehdyistä virheistä kuin aloitekyvyn puutteesta. Oltiin siis hyvin kaukana esim. Stalinin ajan NL:sta.

Jotta alempi komentoporras olisi ymmärtänyt esimiestensä ajatuksia, jokainen upseeri piti kouluttaa tehtäviin, jotka huomattavasti ylittivät hänen kulloisenkin asemansa. Siten pataljoonankomentajan piti tietää, miten prikaati toimi ja prikaatinkomentajan piti tietää samat asiat armeijakunnasta. Tällainen järjestelmä nosti tietenkin upseeriston tasoa ja loi suuren johtajareservin.

Päälähde

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat